Mitä on filosofia?

Filosofia pyrkii tutkimaan asioiden olemassaoloa ja luonnetta. Filosofian voi tiivistää yhteen kysymykseen: "Mitä on ajattelu?"

Mistä siis ihmisen ajattelu koostuu ja miten se toimii? Ihmisen ajattelu rakentuu miljardien neuronien biologisesta ja sähkökemiallisesta toiminnasta. Mikä selittää ihmisen halun ja pyrkimyksen ajatella ja ratkaista asioita, joihin ei voi löytää selvää ratkaisua?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

The moral arc of universe bends at the elbow of justice

Kuinka meidän tulisi elää? Kuinka muita tulisi kohdella? Mikä tekee teosta oikean tai väärän?

Yleisen moraalikäsityksen mukaan moraalin määrittelee uskonto, filosofia tai yhteisö. Mielestäni kuitenkin kyseinen määrittely on väärä, sillä moraalin määrittelee ihmisen omatunto. Jos moraali ajatellaan yhteisön sääntönä, voisi esimerkiksi koulukiusaaminen olla moraalisesti oikein.

Noh, jos kuitenkin mietimme moraalia filosofisena käsitteenä niin mitä se pitää sisällään? Moraali on ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä. Moraali on tavallaan keino toteuttaa sekä omaa että yhteisön etua. Mielestäni moraali voi olla verrattavissa evoluution luomiin ominaisuuksiin. Kehoni tarvitsee ruokaa, aivoille lähetetään tieto asiasta ja aivot luovat näläntunteen. Samalla kaavalla pyritään tekemään eettisesti oikeita ratkaisuja.

Eettisestä ratkaisusta pääsemmekin etiikkaan. Etiikka eli moraalifilosofia tutkii mm. oikeaa ja väärää sekä hyvän elämän periaatteita. Etiikka jakautuu mm. seurausetiikkaan, hyve-etiikkaan ja velvollisuusetiikkaan.

Velvollisuusetiikka voi esimerkiksi antaa luettelon asiasta, joita ei saa tehdä. Esimerkiksi kymmenen käskyä ovat hyvä esimerkki velvollisuuseettisestä ajattelumallista. Tekojen moraalinen arvo määräytyy yleisen periaatteen pohjalta.

Hyve-etiikka pohjautuu yksilön hyveisiin. Se määrittelee mitä hyveitä ihmisellä tulee olla. Hyveitä voi olla esimerkiksi rohkeus, oikeudenmukaisuus ym. Hyve-etiikan mukaan ihmisen tulee kehittää hyveitä ja toimia hyveellisesti, eikä vain keskittyä yksittäisiin tekoihin.

Seurausetiikassa moraalinen arvo määräytyy teosta koituvan seurauksen mukaan. Seurausetiikan yleisin muoto on utilitarismi. Utilitarismi eli hyötyetiikka perustuu siihen, kuinka paljon teosta koituu hyötyä itselle ja ympäröiville ihmisille. Mielestäni etiikan suuntauksista utilitarismi on moraalisesti kaikkein järkevin.

Tommistoteles kiittää ja kuittaa.

1 kommentti:

  1. Jos uskonto, filosofia tai yhteisö ei määrittele moraalia, miten suurimmalla osalla ihmisillä on samat arvot ja moraalikäsitys, jos kyse on vain omasta henkilökohtaisesta moraalista ?

    VastaaPoista